Vasara-messuilta Perussuomalaisille rohkaisevaa palautetta

Perussuomalaiset osallistuivat Botniahallissa pidetyille rakennusalan Vasara-messuille ainoana puolueena. Kahden päivän aikana messuilla vieraili lähes 10 000 kävijää etupäässä rannikko-Pohjanmaalta. Perussuomalaisten läsnäolo messuilla herätti yleisön keskuudessa mielenkiintoa ja moni äidinkieleltään ruotsalainen uskaltautui osastollemme keskustelemaan. Näin jälleen kerran rikoimme raja-aitoja ja poistimme turhia ennakkoluuloja ja jopa valheellista tietoa, jota media meistä tarkoituksella edelleen levittää.

– Oli tosi kivaa olla jälleen kerran hyvässä porukassa mukana. Meillä on toiminnassamme aktiivinen ja ihmisläheinen ote ja tällainen kanssakäyminen jos mikä poistaa kaikenlaisia meistä luotuja vääriä käsityksiä. Tämä oli eritoten rannikko-Pohjanmaan ruotsinkielisille erinomainen kädenojennus ja saimme iloiten todeta, että yhteisiä asioita, päämääriä ja ajatuksia löytyy yllättävänkin paljon, tiivisti Vaasan Perussuomalaisten aktiivi Risto Rintamäki messujen antia.

Samoilla linjoilla kulki myös Seppo “Sede” Jussilan linjaukset.

– Messut todistivat sen jo meille hyvin tietoon tulleen faktan, että suomenruotsalaisuus ja rkp ovat todellakin kaksi aivan eri asiaa. Yhä useampi äidinkielenään ruotsia puhuva on Vaasassa ja rannikko-Pohjanmaalla kiinnostunut toiminnastamme ja aatteestamme isänmaan hyväksi. Olin todella tyytyväinen, että lähdimme mukaan näille messuille. Palaute oli sen arvoista. Moni tuli osastollemme oikein kiittelemään, että olimme täällä mukana, mutta kaipasivat myös puolueelta materiaalia heidän omalla äidinkielellään.

Perussuomalaisten nuoren polven edustaja Matti Sorvari huomasi myös sen, kuinka monen kävijän uteliaisuus muuttui rohkeudeksi, ja ihmiset uskaltautuivat tulla osastollemme ajatustenvaihtoon.

– Kyllä osastomme iloinen ja ystävällinen ilme houkutteli kävijöitä. Teimme Vasara-messuilla arvokasta pr-työtä, ja taatusti olimme hyvin esillä. Perussuomalaisten ilmapallot eivät jääneet yhdeltäkään messuvieraalta näkemättä ja myös lehtiä ja muuta materiaalia meni hyvin jakoon. Onneksi pystyimme, kiitos Westerholmin Mikin ja Karpin Päivin, käymään keskusteluja myös ruotsinkielellä, havainnoi Sorvari.

Vasara-messut järjestettiin nyt 18:nnen kerran. Messut ovat rakentamisen, sisustamisen ja remontoinnin suurtapahtuma. Perussuomalaiset olivat mukana Sede Jussilan sanoin rakentamassa meille suomalaisille parempaa huomista. Se olikin jo tärkeä peruste osallistua tapahtumaan.

Teksti & kuva: Juha Rantala

Vasara-messuilla Perussuomalaisten osastolla päivystämässä Seppo “Sede” Jussila, Micael Westerholm, Matti Sorvari ja Risto Rintamäki.

Kirjoitettu 16.10.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa