Vaasan torilla puhalsivat muutosten tuulet

Toripäivä lauantaina 22. toukokuuta ei sään puolesta yleisöä hellinnyt. Epävakainen ilma, kuusisen astetta lämmintä ja kalsea pohjoistuuli. Vaasan kauppatorilla olivat kaikki puolueet asemissaan torimökkeineen ja kuntavaaliehdokkaineen. Yleisöä alkoi kuitenkin pikku hiljaa torin puhina kiinnostaa ja puolen päivän jälkeen alkoi väkeä olla paikalla jo kiitettävästi.
Perussuomalaiset ovat tuttu näky telttoineen Vaasan torilla. Kehuja on aina tullut siitä, että perussuomalaiset ovat ihmisten tavattavissa silloinkin kun vaaleja ei ole näköpiirissä.
Kuntavaalit kiinnostavat vaasalaisia. Perussuomalaisilla on heittää vaaleihin ennätysmäärä ehdokkaita – peräti 66 kuntavaalikandidaattia.
Torille heitä oli saapunut toistakymmentä ja vientiä riitti.

Uusista ehdokkaista Juhani Järvinen ja Ossi Paulasaari kiittelivät tunnelmaa yhdestä suusta.
– Me perussuomalaiset saimme tosi hyvää palautetta. Paljon tuttuja tuli moikkaamaan, mutta samalla myös monia uusia tuttavuuksia. Kyllä keskusteluissa kävi enemmän kuin selväksi, kuinka ihmiset haluavat muutosta. Vaikka kyseessä on kuntavaalit, niin valtakunnan politiikka on jatkuvasti vahvasti esillä. Eikä ihme, sillä kyllähän kaikki punavihreän hallituksen päätökset heijastuvat ennemmin tai myöhemmin myös kuntaan ja sen talouteen. Eivät ihmiset niin tyhmiä ole etteivät tajua tätä yhtälöä, sanoo Järvinen.
Järvinen on tuore perussuomalainen ja kiittelee kilvan porukan yhteishenkeä.
– Meillä on terve yhteishenki ja se näkyy kaikessa tekemisessämme. Uskon, että tällä porukalla teemme kuntavaaleissa kovan tuloksen.

Ossi Paulasaari on myös ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaana.
– Minulle uusi, mutta mukava kokemus. Äänestäjillä on kova huoli maamme tulevaisuudesta. Mihin hallituksemme EU-politiikka oikein johtaa? Onko todellinen itsenäisyytemme vaarassa? Ja siirrämmekö velkataakkaa vastuuttomasti tuleville sukupolville? Lisäksi paikallisella tasolla ihmisiä huolettaa peruspalveluiden saatavuus jatkossa. Myös kantamme pakkoruotsiin ja ruotsinkieleen yleensä kiinnostivat ihmisiä.
Paulasaari havaitsi, että perussuomalaisiin asetetaan suuria odotuksia.
– Tuntuu, että äänestäjien luottamus vanhoihin puolueisiin ja erityisesti hallituspuolueisiin on mennyt. Huominen huolestuttaa. Meillä on nyt erinomainen mahdollisuus uuden valtuuston myötä tekemään kaupungissa perussuomalaista kuntapolitiikkaa.

Juha Rantala


Vaasa on kuntavaalien jälkeen sinivalkoinen! Tätä mieltä olivat Vaasan Perussuomalaisten osastolla ahkeroineet Maarit-Catherine Roine, Risto Rintamäki, Raimo Turpeinen, Juhani Järvinen, Matti Sorvari, Tero Koski, Ossi Paulasaari ja monet, monet muut. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 1.6.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa