Vaasan kaupungin vuosipäivä 2015

Myrskyn jälkeen tuli poutasää Vaasassakin

Vaasan kaupungin vuosipäivänä kaupungintalolla kilistellään shampanjalaseja orkesterin tahdissa tuttuun tapaan. Yhtä vakiintuneeksi on tullut käytäntö, että kyseisenä päivänä Vaasan Perussuomalaiset laittavat teltan pystyyn kauppatorille ja tarjoavat kaikelle kansalle makkaraa ja mukavaa seuraa.
Nyt tosin ilmojen herra päätti näyttää mahtinsa, ja perjantaiksi suunnitellut koko kansan torikekkerit jouduttiin Valio-myrskyn takia siirtämään päivällä perjantaista lauantaihin. Ja sekös kannatti!

Kari Tapiokin aikanaan vakuutteli laulussaan, että myrskyn jälkeen on poutasää, ja tämä piti Vaasassakin kirjaimellisesti paikkaansa.
Upea aurinkoinen sää houkutteli Vaasassa ihmisiä liikkeelle ennätysmäärin, ja tuo liike huomattiin ilahduttavasti myös perussuomalaisten teltalla, jossa makkara maistui, juttua riitti ja myös viimeisimmät PS-lehdet vietiin kirjaimellisesti käsistä.

– Tämä lauantaipäivä oli yksi parhaista toritapahtumista, mihin olen koskaan ottanut osaa. Teltallamme oli tosi positiivinen henki ja se antaa kyllä työllemme voimaa. Suurin osa ymmärsi hyvin sen kovan vastuun, jonka puolueemme on ottanut hallituksessa kantaakseen. Parhaiten sitä muutosta paremman Suomen puolesta tehdään hallituksesta käsin, eikä se muutos synny neljässä kuukaudessa, totesi Vaasan Perussuomalaisten hallituksen jäsen Risto Suni.

Hänen mukaansa eniten keskustelua aiheutti Euroopan pakolaisvirta ja sen vaikutukset Suomeen. Mutta, kuten sanottua, ymmärrystä ja myötätuntoa perussuomalaisten toimintaan riitti.
Vaasan yhdistyksen kirstunvartija Mikael Ö oli Sunin kanssa samoilla linjoilla.
– Suuri enemmistö ihmisistä ymmärtää hyvin, että hallitustyö on vasta alussa reilun neljän kuukauden jälkeen, eikä siltä mitään taikatemppuja voida odottaa. Positiivinen tapahtuma kaiken kaikkiaan. Saimme taas torilla joukkoomme pari uutta jäsentä. Kaikki kiittelivät ennen kaikkea  sitä, että perussuomalaiset ovat vuodesta toiseen torilla ihmisten kanssa, oli sitten vaalit tai ei. Eipä täällä tänäänkään muita puolueita näkynyt, tutkaili Ö torin laitamia.

Paikalla ollut kolmas perussuomalainen Risto Rintamäki puolestaan kiitteli yhdistyksen uutta telttaa ja uuden grillin toimivuutta.
– Toritapahtumat ovat meille tärkeitä ja itse olen aina mielelläni niissä mukana. Tämä on paras tapa vaikuttaa. Täällä tapaa aina vanhoja tuttuja ja vastaavasti uusia kontakteja tulee solmittua. Niin nytkin.

Teksti: Juha Rantala

Lauantaipäivä on kääntymässä pikku hiljaa kohti iltaa Vaasan lokakuisella torilla. Potrettin ehtivät vielä ennen kotiinlähtöä mm. Risto Rintamäki (oikealta lukien), Ville Kuusisto, Simo Hytönen, grillimaestro Seppo "Sede" Jussila (jo siiviilit yllään) ja Risto Suni. Arvon leidit eivät ehtineet esittäytyä. - Kuva: Juha Rantala

Lauantaipäivä on kääntymässä pikku hiljaa kohti iltaa Vaasan lokakuisella torilla. Potrettin ehtivät vielä ennen kotiinlähtöä mm. Risto Rintamäki (oikealta lukien), Ville Kuusisto, Simo Hytönen, grillimaestro Seppo “Sede” Jussila (jo siiviilit yllään) ja Risto Suni. Arvon leidit eivät ehtineet esittäytyä. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 16.10.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa