Perussuomalaisten aluevaalikampanja Vaasassa huipentui Sebastian Tynkkysen vierailuun

Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Sebastian Tynkkynen sai väen liikkeelle Vaasassa vielä aluevaalikampanjan loppumetreillä.
Tynkkynen, paikalliset ehdokkaat kansanedustaja Jukka Mäkysen johdolla ja erinomainen tarjoilu vetivät torin täyteen. Myös suosittu varapuheenjohtaja Tynkkynen pani jotain aivan uutta merkille.
– Mitä tässä olen kiertänyt Suomea ristiin rastiin niin ennen kuin jälkeenkin aluevaaleja, niin nuorten ihmisten osuuden kasvu näissä tori- ja telttatapahtumissa on ollut erityisen merkille pantavaa. Aivan sitä mieli tahtoi liikuttua, kun välillä oli vaikea päästä puhumaan tapahtumiin, kun paikalla odotti oikein nuorten ihmisten meri. Kaikilla tuntui olevan asiaa ja halu tulla vaihtamaan ajatuksia.
Tynkkysen mielestä nuorten kasvava kiinnostus politiikasta on jotakin sellaista mitä on vaikea uskoa todeksi ellei sitä itse tilaisuudesta toiseen ole saanut itse todistaa. Tämä on jotakin sitä mitä olen jo pitkään haaveillut. Aivan upeaa.
Samoilla linjoilla oli myös Vaasan Perussuomalaisten puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Juha Rantala.
– Totta kai nuorille ja muillekin toritapahtumissa kävijälle maistui meidän mahtavat hampurilaiset tai makkarat, mutta uutta oli se, että nuoret tulivat noutamaan perussuomalaisten torimökiltä myös luettavaa. Matkaan lähti niin puolueen kuin Vaasan yhdistyksenkin lehtiä ja esitteitä.
Myös Vaasan yhdistyksen varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Tero Sulkakoski oli toritapahtumista innoissaan.
– Vaikka aluevaalit nyt ei tuntuneet äänestäjiä kiinnostavan, niin on mahtavaa kuinka väki päivästä toiseen täytti tapahtumamme. Tynkkysen vierailu oli piste iin päälle. Palaute oli mahtavaa. Hurtti yhteishenki on jatkossakin se meidän Vaasan perussuomalaisten paras ase. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevia koitoksia.
Tynkkynen puhui Vaasassa siitä, mitä punavihreä politiikka käytännössä on.
– Ihmisten vapauksia rajoitetaan, oli sitten kyse elinkeinovapaudesta, omasta terveydestä päättäminen, kulkuvälineen käytöstä tai jopa ruuasta. Valitettavasti punavihreiden ideologinen humpuuki on iskenyt suomalaisten arkeen.

Samuel Martin


Hurtti yhteishenki on aina ollut Vaasan Perussuomalaisten parhaana aseena poliittisessa työssään. Kuvassa torimökkitapahtumassa paikallisia aktiiveja ja puolueuskollisia ystäviä. – Kuva: Juha Rantala


Kansanedustaja ja Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen oli Vaasassa erityisen iloinen nuorten kiinnostuksesta politiikkaan ja perussuomalaisten aatteeseen. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 5.2.2022

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa