Perussuomalaiset Vaasan torilla

Perussuomalaiset Vaasan torilla

Perussuomalaiset eduskunta- ja seurakuntavaaliehdokkaat esittäytyivät vaasalaisille paikallisella Kauppatorilla lokakuun viimeisenä lauantaina. Syksyinen sää suosi, aurinko paistoi ja makkara lisukkeineen kelpasi taas kummasti paikallisille.
– Piti tulla ehdottomasti mukaan kannustamaan paikallisia seurakuntavaaliehdokkaita heidän kampanjoidessaan onnistuneesti torilla. Ja olihan mukana meitä muutama kansanedustajaehdokaskin. Tunnelma ja vastaanotto oli hyvä niin kuin täällä Vaasassa aina ennenkin on ollut ja saimme kummasti lisävirtaa tekemisiimme, hykerteli hyväntuulinen Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Jukka Mäkynen.
Mäkysen lisäksi kansanedustajaehdokkaista olivat paikalla vaasalaisvaltuutettu Päivi Karppi ja naapurikunta Mustasaaren puolelta Micael Westerholm.
– Torijuttu tuntuu täällä vain paranevan. Seurakuntavaaleja ajatellen on hienoa, että saimme ehdokkaiksi muutamia aivan tuoreita kasvoja, kiitteli vaalitunnelmassa hyvin viihtynyt Mäkynen.
Samoilla linjoilla Mäkysen kanssa oli toista kertaa seurakuntavaaleissa ehdokkaana oleva Risto Rintamäki.
– Me Vaasan perussuomalaiset kannamme vastuumme myös kirkollisessa päätöksenteossa. Ihmisten tapaaminen on aina tärkeää, vuorovaikutus keskustelujen kautta antaa meille mahdollisuuden kertoa kantamme myös näistä seurakuntakuvioista. Erityisesti olen iloinen siitä, että teltallamme kävi paljon nuoria ja opiskelijoita, joita perussuomalaiset arvot aidosti kiinnostivat.
Juha Rantala

Perussuomalaisten teltalla maistui makkara niin vähän varttuneemmille kuin nuorillekin. Seurakunta- ja eduskuntavaaliehdokkaiden yhteinen tilaisuus Vaasan torilla sai taas väen liikkeelle. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 27.10.2018

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa