Jussi Halla-aho tapasi kesällä Vaasassa pohjalaisia perussuomalaisia

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kiersi kesällä ahkerasti Suomea tutustuen piirien ja yhdistysten toimintaan. Halla-aho vieraili myös Vaasassa, jossa hän tapasi Pohjanmaan maakunnan alueen perussuomalaisia aktiiveja.

Halla-ahon vierailu kiinnosti kovasti myös paikallista ja valtakunnallistakin mediaa. Vaasassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Halla-aho toi pontevasti esille sen, että Perussuomalaiset on yleispuolue, jolla on omanlaista tarjottavaa kaikkiin poliittisiin kysymyksiin.

– Olemme ylpeästi populistinen puolue eli olemme elitismin vastakohta. Otamme vakavasti kaiken sen, mitä tavallinen suomalainen ihminen sanoo ja ajattelee. Olemme myös kansallismielinen puolue ja puolustamme päättäväisesti kansallista etuamme mm. maahanmuuttoasioissa ja kritisoimme holtitonta EU-politiikkaamme. Toimimme pienen ihmisen puolesta toisin kuin vihervasemmisto, joka kylvää varojamme kaikkialle muualle paitsi ei oman kansan hyväksi.

Halla-aho matkasi Vaasan pressistä ja jäsentapaamisesta Vaasan Tervajoelle, jossa hän osallistui perinteisille Vähänkyrön Yrittäjien järjestämille Köpingin markkinoille.

Halla-ahon vierailu sai aikaan myönteistä kuhinaa myös markkinoilla.

– Halla-ahon persoona kiinnosti ja hän veti paljon uteliaita markkinoille. Kumma kyllä Jussin vierailu veti puolueensa myös toisten puolueiden paikallisia merkkihenkilöitä, naurahti Vaasan Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Mauri Ollila.

Ollilan valtuustokollega Lauri Karppi oli samoilla linjoilla.

– Moni näki Jussin livenä ensi kertaa ja hyvä puhe sekä mutkaton keskustelu ja kanssakäyminen ihmisten kanssa teki porukkaan vaikutuksen. Jussin vierailu Vaasassa kokosi myös rivejämme ja poisti valtavasti kaikenlaista epätietoisuutta.

Myös Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin ensimmäinen varapuheenjohtaja ja vaasalainen kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen kehui puolueen puheenjohtajaa laajakatseiseksi ihmiseksi ja hyväksi kuuntelijaksi antaen vierailullaan positiivisen vaikutelman itsestään.

– Monen ihmisen mielenkiinto Halla-ahoa kohtaan muuttui uteliaisuudesta arvostukseksi. Tämän visiitin jälkeen en yhtään epäile sitä, etteikö meillä ole mahdollista kovalla työllä nousta maamme, piirimme ja jopa kaupunkimme suurimmaksi puolueeksi.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon Vaasan vierailu oli menestys. Halla-aho vakuutti niin paikallisaktiivit kuin markkinaväen Vaasan Tervajoella. – Kuva: Ville Jussila

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aholla oli Köpingin markkinoilla Vaasan Tervajoella aikaa vaihtaa ajatuksia markkinaväen kanssa. Halla-ahon mutkaton käytös ja keskustelutaito ihastuttivat väkeä. Kuvassa Halla-aho vaihtaa ajatuksia isokyröläisvaltuutettu Juha Kalliomäen kanssa. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 28.7.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa