Jussi Halla-aho sai pohjalaiset liikkeelle

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon ja puoluesihteeri Simo Grönroosin viikonloppukiertue lokakuun alussa sai pohjalaiset liikkeelle sankoin joukoin.
Halla-aho ja Grönroos vierailivat kahden päivän aikana kaikkiaan kahdeksalla eri paikkakunnalla Etelä-Pohjanmaan piirin alueella.
Kiertue alkoi lauantaina Alajärveltä, josta matka jatkui Alavudelle, Kauhajoelle ja Teuvalle. Vastaavasti sunnuntaina oli ohjelmassa Lapua, Seinäjoki, Isokyrö ja Vaasa.

Puheenjohtaja Halla-aho oli silminnähden tyytyväinen matkansa antiin ja yllättyi väenpaljoudesta.
– Aivan selvästi jotakin muutosta on tapahtumassa varsinkin keskustan hallitsemilla alueilla ja lisää jäseniä virtaa riveihimme juuri heidän riveistään. Ja syitä siihen ei tarvitse kaukaa hakea. Puolue pönkittää vahvasti hallituksemme punavihreää politiikkaa ja ihmisten täällä Pohjanmaalla on vaikea sitä sulattaa.
Halla-ahon mukaan ihmisiä puhuttivat ennen kaikkea valtion talous, maahanmuutto sekä EU:n elpymispaketti.
– Punavihreällä hallituksellamme ei ole minkäänlaista suunnitelmaa velkaantumisen katkaisemiseksi, eikä siihen, miten julkinen talous saadaan tasapainoon pitkällä aikavälillä. Tämä tyytymättömyys näkyy hyvin myös kentällä, jossa ihmiset ovat lopen kyllästyneitä hallituksen harjoittamaan politiikkaan.
Halla-aho sanoi kiertäneensä maata ristiin rastiin elokuusta lähtien.
– Vaikka vaaleihin on vielä aikaa, niin tilaisuuksissamme on käynyt yllättävän paljon väkeä, enkä tällaisiin väenpaljouksiin ole aiemmin törmännyt. Jo se kertoo, että kansa haluaa muutosta.

Kuntavaalit kiinnostavat

Perussuomalaisten rajusta nosteesta kertoo se, että niin valtakunnallisesti kuin Etelä-Pohjanmaan piirin alueella kiinnostus lähteä mukaan kuntavaaleihin perussuomalaisten listoilta on kova.
– Tavoitteena meillä on saada valtakunnallisesti 6 000 – 6 500 kuntavaaliehdokasta. Tällä hetkellä meillä on listoilla tuollaiset 2300 nimeä. Uskon tavoitteen täyttyvän, sillä meille tulee jäsenhakemuksia parinsadan viikkotahtia, mitä on pidettävä hyvänä merkkinä, sanoo puoluesihteeri Simo Grönroos.
Grönroosin mukaan ihmiset panevat nyt toivonsa perussuomalaisiin. Missä päin Suomea tahansa hän onkin kiertänyt, niin ihmisten huoli on ollut sama.
– Suurin osa kansasta on täysin eri mieltä asioista kuin punavihreä hallituksemme, on sitten kyse EU:n tukipaketeista, maahanmuuttopolitiikasta tai liikkumiseen ja asumiseen vaikuttavista veroista.

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Anne Matokangas kertoo, että kuntavaalityö piirin alueella aloitettiin jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella ja tilanne ehdokasasettelun suhteen on hyvä.
– Koronaepidemian takia jouduimme kevättalvella peruuttamaan kuukausien aikana useita tilaisuuksia, mutta sen jälkeen on vaalityö jauhanut meilläkin tuloksellisesti. Viime kuntavaaleissa meillä oli piirissä 331 ehdokasta. Nyt minimitavoite on viidessäsadassa. Ja tätä menoa pääsemme kirkkaasti tavoitteeseemme.
Matokangas piti Halla-ahon ja Grönroosin vierailua Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla melkoisena piristysruiskeena.
– Nämä ovat tärkeitä käyntejä omalle väelle. Se innostaa kenttää ja antaa lisäpotkua vaalityöhömme. Ja näkiväthän nyt kaikki, kuinka paljon väkeä Jussi ja Simo saivat liikkeelle.

Juha Rantala


Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sai sunnuntai-iltapäivänä vaasalaiset liikkeelle. – Kuva: Juha Rantala


Jussi Halla-aho totesi, että punavihreän hallituksemme ja kansan suuren enemmistön ajatukset eivät tänä päivänä juuri kohtaa. Ja väki Vaasassa oli samaa mieltä. – Kuva: Juha Rantala

Kirjoitettu 12.10.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa