Pidä huolta frendistä!

Mottoni on: Pidä huolta frendistä eli auta lähimmäisiä!

Synnyin vappuna 1958 Savossa, josta sitten eri vaiheiden kautta päädyin Pohjanmaalle Vähänkyrön joenrantamaisemiin.
Olen naimisissa ja kolmen aikuisen lapsen isä. Aiemmin olen työskennellyt vuosia metallialan ammattilaisena, johon minulla on levyseppä-hitsaajan, koneistajan ja koneasentajan koulutus. Lisäksi olen tehnyt eristyspeltisepän ja hydrauliikka-alan töitä.

Selkäsairauden vuoksi kouluttauduin 90-luvulla ns. kevyempiin lapiohommiin opiskelemalla Suomen teologisessa opistossa pastoriksi. Olen toiminut myös lähetystyössä. Työn ohella olen ollut jokseenkin koko aikuisikäni auttamassa kolmannen sektorin vapaaehtoistyössä. Viime vuodet olen toiminut ViaDia Kyrönmaa ry:n johtavana toimihenkilönä ruoka-aputyön ja sosiaalisen nuorisotyön edistämiseksi.

Lisää yhteisöllisyyttä,
vähemmän syrjäytymistä

Lähimmäisistään huolehtiva yhteiskunta vaurastuttaa. Pidän tärkeänä toimia oman paikkakunnan parhaaksi yhteisöllisyyttä lisäten ja pyrkien vähentämään syrjäytymistä. Jokainen työelämään saatu syrjäytynyt nuori tuottaa yhteiskunnalle noin miljoona euroa.

Arvostan käytännön älykkyyttä. Mielelläni karsisin turhaa byrokratiaa ja esimerkiksi monimutkaisia hakuprosesseja. Kannatan kaupungin ja kolmannen sektorin yhteistyön vahvistamista, jotta apua pystyttäisiin antamaan ihmisille mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Avun kanavoimisessa pidän tärkeänä järjestystä: tutustuminen, luottamuksen syntyminen, auttaminen.

Erityisesti sosiaalipalveluita tuottavat yhdistykset voivat parhaimmillaan auttaa monin tavoin paikkakunnan asukkaita luoden yhteyttä ja mielekästä toimintaa. Yhdistyksissä voivat palvella myös eri alojen eläkkeelle jääneet ammattilaiset omalla ammattitaidollaan, mikä myös osaltaan vähentää syrjäytymistä.

Harrastan metsästystä ja kullankaivuuta Lapissa. Keskustelen mielelläni ihmisten kanssa erilaisista asioista ja pyrin myös tukemaan ja auttamaan mahdollisuuksien mukaan ongelmatilanteissa ratkaisuihin. Tervettä kehitystä tarvitaan niin ihmissuhteissa kuin talouspuolellakin.

Hannu Turunen
pastori
Vaasan Perussuomalaiset (sit.)

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa