Nuorten mielenterveysongelmat kasvussa

Nuori tarvitsee rakkautta, rajoja ja huolenpitoa

Mielenterveysongelmat voivat usein aiheuttaa syrjäytymistä. On tärkeä puuttua varhaisessa vaiheessa pieniinkin ongelmiin, koska niistä kärsivän on vaikea hakea apua.

Nuori voi pelätä myös leimautumista ja syrjäytyä ongelmien kanssa ja ajan kanssa ne voivat kasvaa suuremmiksi. Mielenterveysongelmat aiheuttavat usein myös vakavaa masennusta. Ahdistuneisuushäiriöt, masennus ja unettomuus ovat yleisempiä mielenterveysongelmia. Masentunut ei jaksa kiinnostua asioista ja siksi koulunkäynti kärsii.

Nuori myös vetäytyy ystävien seurasta ennakkoluulojen vuoksi. Mielenterveysongelmainen nuori tarvitsee turvaverkostoa, johon kuuluu läheiset, ystävät, koulun henkilökunta ja terveyden ammattilaiset. Nuoruudessa rakennetaan myöhemmän elämän hyvinvoinnin perusta. Se rakentuu turvallisista ihmissuhteista, vanhempien huolenpidosta, ymmärretyksi tulemisesta, luottamuksesta aikuisiin sekä vaikeina hetkinä erityiseen huomiointiin.

Muutokset nuoruudessa yleensä kuormittavat nuorten mieltä. Tarve on suuri turvallisille aikuisille niin kotona, kouluissa kuin harrastuspiireissä. Nuori tarvitsee rakkautta, rajoja ja huolenpitoa. Samalla häneen pitää luottaa ja tukea vastuun ottamista omasta elämästä. Pidä huolta itsestäsi ja lähimmäisestäsi , myös siitä heikoimmasta, jota et aina edes huomaa.

Maarit-Catherine Roine
Perussuomalaiset, Vaasa

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa