Juha Rantala jatkaa Vaasan perussuomalaisten puheenjohtajana

Kaupunginvaltuutettu, perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin vaalipäällikkö ja tiedottaja Juha Rantala valittiin yksimielisesti yhdistyksen syyskokouksessa jatkamaan Vaasan perussuomalaisten puheenjohtajana myös vuonna 2020.
– Tulevana vuonna ei kalenteriin ole vaaleja merkitty, mutta politiikassa ei ikinä tiedä mitä tuleman pitää. Joka tapauksessa seuraava tähtäin on vuoden 2021 kevään kuntavaaleissa, joissa on tarkoitus nostaa Vaasassa puolueen valtuutettujen määrä kannatuksen edellyttämälle tasolle, tiivisti Rantala yhdistyksen lähiajan tavoitteita.
Vaasan perussuomalaiset on jäsenmäärältään ja toiminta-aktiviteetilla mitattuna yksi puolueen suurimpia yhdistyksiä.
– Me teemme omaa lehteä ja meillä on lähes joka kuukausi toritilaisuuksia, jossa saamme kohdata kaupunkilaiset. Toimimme siis muulloinkin kuin vaalien alla. Jäsenhankinta, kuntavaalit ja toiminnan edelleen tehostaminen ovat tulevana vuonna etusijalla, linjaa Juha Rantala.
Rantalan lisäksi Vaasan yhdistyksen hallitukseen valittiin Niina Mäkinen, Mauri Ollila, Lauri Karppi, Päivi Karppi, Jukka Mäkynen, Ismo Takala ja Teemu Syrjäläinen. Varalla ovat Heini Keränen, Matti Anttonen, Kai Seilonen, Mikael Ö, Timo Mäkinen, Raimo Turpeinen, Klaus Laurila ja Juha Mäkinen.
Piirikokousedustjiksi valittiin ensi vuodeksi Niina Mäkinen (Heini Keränen), Mauri Ollila (Matti Anttonen), Lauri Karppi (Kai Seilonen), Päivi Karppi (Mikael Ö), Jukka Mäkynen (Timo Mäkinen), Ismo Takala (Raimo Turpeinen), Teemu Syrjäläinen (Klaus Laurila), Päivi Karppi (Juha Mäkynen), Risto Rintamäki (Marja-Leena Mäkynen) ja Seppo Jussila (Tanja Takala).
Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirhallituksessa Vaasan yhdistystä edustaa ensi vuonna Päivi Karppi, varalla Teemu Syrjäläinen.


Vaasan perussuomalaisia johtaa jatkossakin kaupunginvaltuutettu Juha Rantala.


Osa Vaasan perussuomalaisista ehti syyskokouksen lomassa porukkakuvaan. – Kuva: Päivi Karppi

Kirjoitettu 19.11.2019

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa