Vääryydellä vääryyttä korjaamaan

Lauri Karppi

Perussuomalaisten Lauri Karppi kirjoittaa, että ainut kosketus monilla suomalaisilla ruotsinkieleen on pakkoruotsi. Ja sen aiheuttamat arvet ovat syviä. – Kuva: Juha Rantala
Meillä Vaasassa on toimiva kaksikielisyys. Asiakaspalvelijat kaupoissa, Radio Vaasa, Sportin pelien kuulutukset ja kannatuslaulut, kaikilla ruotsin ja suomen kieli käytössä sopivasti sekoitellen tarpeen mukaan. Tätä ei muualla Suomessa ymmärretä, emmekä me täällä helposti ymmärrä, miten muu Suomi suhtautuu ruotsin kieleen.

Ainut kosketus monilla suomalaisilla ruotsin kieleen on pakkoruotsi. Ei koskaan elävänä, puhuttuna kielenä. Tämä aiheuttaa, aivan oikeutetusti, tympeyttä koko kieltä kohtaan. Muistan hyvin kuinka intissä ollessani olin vaihtanut radiokanavaa etsien musiikkia, mutta kun kappaleen loputtua kuuluikin juontajan puhumana ruotsin kieltä, se oli tupakaverille suuri kauhistus. Äkkiä toinen kanava!

Silloin se nauratti, mutta vasta viime aikoina olen käsittänyt kuinka yleistä tuo asenne on. Pakkoruotsin aiheuttamat arvet ovat syviä. Tämä heijastuu tietysti myös poliittisiin puolueisiin. Nyt kun RKP on vihdoinkin saatu ulos hallituksesta, heilahtaa heiluri toiseen suuntaan. RKP on pitänyt ainoastaan ruotsinkielisten puolta, ja onnistunut siinä turhankin hyvin. On lakeja ja muita järjestelyjä, joita ei ole koskaan ollut kiire korjata tasapuoliseksi, koska on ajateltu että näin paremmin palvellaan omaa eturyhmää. Esimerkkeinä ainakin pakkoruotsi ja eri kielisten koulujen yhteistyön estäminen. Nämä asiat eivät todella auta ruotsinkielisiä suomalaisia, vaan turhaan lisäävät jännitettä kieliryhmien välillä. Nyt kun vastareaktio tapahtuu, nähdään kaikki maininta ruotsinkielestä vain punaisena vaatteena.

Olemme yrittäneet perustella Vaasan keskussairaalan tärkeyttä sillä, että se on aidosti kaksikielinen. Sitä asiakkaat tarvitsevatkin, mutta Vaasan ulkopuolella se ei ole peruste sairaalan säilyttämiselle, päinvastoin. Tietenkään Vaasan keskussairaalan uhkaaminen ei mitenkään korjaa pakkoruotsin takia tapahtuneita vääryyksiä, mutta tunne voittaa järjen.

Olen tähän asti ollut epäileväinen onko kuntaliitoksissa yleensäkään mitään järkeä, mutta riippumatta siitä miten soteuudistus todella tullaan toteuttamaan, näen nyt, että Vaasan seutu voi ajaa alueen yhteistä etua vain olemalla mahdollisimman suuri kunta.

Lauri Karppi
kaupunginvaltuutettu
Vaasan Perussuomalaiset

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa